Wayne's Coffee
Nti Virtasen vakiokahvila on Kaisaniemessä sijaitseva Wayne's Coffee.
Kirjoitan nyt kuitenkin Wayne's Coffeesta yleisesti, enkä mistään
tietystä tapauksesta tai kahvilasta, koska lähes aina "waynesin"
Helsingin kahviloissa asioidessani olen saanut ystävällistä ja lämminhenkistä palvelua.
Wayne's Coffee on ruotsalainen kahvilaketju, jonka ensimmäinen kahvila
avasi ovensa Tukholmassa vuonna 1994. Myöhemmin Wayne's Coffeet
rantautuivat myös Suomeen, ja ovatkin täällä saavuttaneet suurehkon
asiakaskunnan. Monesti olenkin joutunut kääntymään Kaisaniemen Wayne's
Coffeen ovella, koska kahvila on ollut niin täynnä kofeiininhimoisia
ihmisiä.
Waynesin valttikortteja ovat sen tarjoamat tuoreet ruoat ja juomat, ystävälliset myyjät ja olohuonemainen
miljöö. Erityistä plussaa waynesit saavat savuttomuudesta.
Herkkusämpylän ja teen voi nauttia ilman, että naapurin tupakansavut
kirvelevät silmissä ja vaatteet haisevat tervan ja häkän sekoitukselle.
Kiitosta tulee myös kahvilan tarjoamasta internetin
käyttömahdollisuudesta joko waynesin omalla koneella tai langattomasti,
jolloin nettiin pystyy kirjautumaan omalla kannettavalla. Monesti
koulun projektitöitä onkin mietiskelty Kaisaniemen Wayne'sissä
kannettavan tietokoneen äärellä smoothies-jugurttijuomia hörppien.
Neiti Virtanen suosittelee maistamaan kahvilan tarjoamia erimakuisia
smoothieseja, lattea, suklaamuffinssia, mansikka-raparperikakkua,
foccaciaa ja bageleita. Wayne's Coffeehen voi mennä tilanteesta tai
seurasta riippumatta - joko kuumalla kesäpäivänä nauttimaan raikkaan
mansikkasmoothiesin tai hyisenä talvi-iltana
lämmittelemään isolla teekupilla, joko yksin tai kaksin. Neiti Virtanen
vaatiikin enemmän tämänkaltaisia kahviloita perustettavaksi, kiitos.
maanantai, 6. helmikuu 2006
Tapaus 8
tiistai, 24. tammikuu 2006
Tapaus 7
Mango, Aleksanterinkatu 13
Oodi Mangon Punapaitaiselle Myyjättärelle:
Kiitos sinulle Punapaitainen Myyjätär, joka hymyilit iloisesti antaessasi minulle sovitusnumeron, ja sovituskopista tullessani kyselit olivatko vaatteet olleet hyviä! Rupattelimme hetken kevään muodista, jonka jälkeen kävelin pois luotasi askel keveänä ja hymy suunpielissä! Oi, Sinunlaisia asiakaspalvelijoita kaivataan enemmän kassojen, lihatiskien, vaatetankojen ja tavarahyllyjen taakse palvelemaan asiakkaita positiivisella asenteella! Toivokaamme Sinunlaisiasi myyjiä poikivan enemmän tulevaisuudessa, koska ties miten käypi palveluiden jos tilanne ei parane nykyisestä! Punapaitainen Myyjätär, kiitos vielä kerran!
Oodi Mangon Punapaitaiselle Myyjättärelle:
Kiitos sinulle Punapaitainen Myyjätär, joka hymyilit iloisesti antaessasi minulle sovitusnumeron, ja sovituskopista tullessani kyselit olivatko vaatteet olleet hyviä! Rupattelimme hetken kevään muodista, jonka jälkeen kävelin pois luotasi askel keveänä ja hymy suunpielissä! Oi, Sinunlaisia asiakaspalvelijoita kaivataan enemmän kassojen, lihatiskien, vaatetankojen ja tavarahyllyjen taakse palvelemaan asiakkaita positiivisella asenteella! Toivokaamme Sinunlaisiasi myyjiä poikivan enemmän tulevaisuudessa, koska ties miten käypi palveluiden jos tilanne ei parane nykyisestä! Punapaitainen Myyjätär, kiitos vielä kerran!
maanantai, 16. tammikuu 2006
Tapaus 6
Kenkäkauppa Mekka, Kauppakeskus Triossa, Lahti
Kirjoitan nyt ensimmäisen tapauksen Helsingin ulkopuolelta, koska onhan tärkeätä välillä käydä muuallakin tarkastamassa palveluiden nykyinen tilanne. Tämä tapahtui 14.1 Lahdessa kierrellessäni Ystävättäreni kanssa kaupungilla, jolloin päädyimme Kauppakeskus Triossa sijaitsevaan kenkäkauppa Mekkaan.
Pienen liikkeen seiniä koristivat kauniit kengät, ja kiinnostuneena päätin piipahtaa tutustumaan Mekan valikoimaan. Kengät eivät loppujen lopuksi olleet mieleeni, mutta sen sijaan löysin hienon vintage-tyylisen vyön kohtuulliseen hintaan. Onnellisena löydöstäni siirryin kassalle, mutta vain huomatakseni, että Tummalla Kassaneidillä oli parempaakin tekemistä kuin palvella asiakkaita.
Tumma Kassaneiti puhui puhelimessa jo silloin, kun tulimme kauppaan ja jatkoi sen koko ajan mitä kaupassa kiertelimme. Tämä ei haitannut nti Virtasta, mutta kun olisin halunnut maksaa ostokseni, ei Kassaneiti viitsinyt lopettaa puheluaan. Puhelun sävy kertoi siitä, ettei luurin toisessa päässä ollut varmastikaan mikään ensisijaisen tärkeä henkilö, kuten esimerkiksi esimies, vaan oletettavasti hän lörpötteli jonkun ystävänsä kanssa. Tumma Kassaneiti kyllä huomasi minut, mutta jätti minut kassalle odottamaan hänen "tärkeän" puhelunsa loppumista. Jouduin odottelemaan noin parin minuutin verran - joku voisi sanoa, että sehän on vain hetki, mutta mielestäni sekin oli jo liian kauan. Jos myyjä huomaa asiakkaan, joka haluaisi maksaa valitsemansa tuotteet, eikö hänen pitäisi pyytää ystäväänsä odottamaan ja palvella heti ensimmäiseksi asiakasta?
Kun puhelu lopultakin päättyi, otti Kassaneiti tuotteeni pöydältä, löi hinnan kassaan ja pakkasi vyön pussiin. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin ilman minkäänlaista kontaktia minuun. Myyjä ei sanonut mitään, eikä kertaakaan edes vilkaissut silmiäni kohti. Ainoa kerta, jolloin Tumma Kassaneiti avasi suunsa ja sanoi "Kiitos" oli, kun annoin allekirjoitetun kuitin takaisin. Tässä vaiheessa en enään viitsinyt sanoa mitään, vaan lähdin ihmettelevän Ystävättäreni kanssa liikkeestä. Neiti Virtanen oli yhtä mieltä Ystävättärensä kanssa siitä, ettei Tummalla Kassaneidillä ollut minkäänlaista motivaatiota tehdä työtään. Ikävintä oli se, ettei hän edes viitsinyt peitellä sitä.
Kirjoitan nyt ensimmäisen tapauksen Helsingin ulkopuolelta, koska onhan tärkeätä välillä käydä muuallakin tarkastamassa palveluiden nykyinen tilanne. Tämä tapahtui 14.1 Lahdessa kierrellessäni Ystävättäreni kanssa kaupungilla, jolloin päädyimme Kauppakeskus Triossa sijaitsevaan kenkäkauppa Mekkaan.
Pienen liikkeen seiniä koristivat kauniit kengät, ja kiinnostuneena päätin piipahtaa tutustumaan Mekan valikoimaan. Kengät eivät loppujen lopuksi olleet mieleeni, mutta sen sijaan löysin hienon vintage-tyylisen vyön kohtuulliseen hintaan. Onnellisena löydöstäni siirryin kassalle, mutta vain huomatakseni, että Tummalla Kassaneidillä oli parempaakin tekemistä kuin palvella asiakkaita.
Tumma Kassaneiti puhui puhelimessa jo silloin, kun tulimme kauppaan ja jatkoi sen koko ajan mitä kaupassa kiertelimme. Tämä ei haitannut nti Virtasta, mutta kun olisin halunnut maksaa ostokseni, ei Kassaneiti viitsinyt lopettaa puheluaan. Puhelun sävy kertoi siitä, ettei luurin toisessa päässä ollut varmastikaan mikään ensisijaisen tärkeä henkilö, kuten esimerkiksi esimies, vaan oletettavasti hän lörpötteli jonkun ystävänsä kanssa. Tumma Kassaneiti kyllä huomasi minut, mutta jätti minut kassalle odottamaan hänen "tärkeän" puhelunsa loppumista. Jouduin odottelemaan noin parin minuutin verran - joku voisi sanoa, että sehän on vain hetki, mutta mielestäni sekin oli jo liian kauan. Jos myyjä huomaa asiakkaan, joka haluaisi maksaa valitsemansa tuotteet, eikö hänen pitäisi pyytää ystäväänsä odottamaan ja palvella heti ensimmäiseksi asiakasta?
Kun puhelu lopultakin päättyi, otti Kassaneiti tuotteeni pöydältä, löi hinnan kassaan ja pakkasi vyön pussiin. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin ilman minkäänlaista kontaktia minuun. Myyjä ei sanonut mitään, eikä kertaakaan edes vilkaissut silmiäni kohti. Ainoa kerta, jolloin Tumma Kassaneiti avasi suunsa ja sanoi "Kiitos" oli, kun annoin allekirjoitetun kuitin takaisin. Tässä vaiheessa en enään viitsinyt sanoa mitään, vaan lähdin ihmettelevän Ystävättäreni kanssa liikkeestä. Neiti Virtanen oli yhtä mieltä Ystävättärensä kanssa siitä, ettei Tummalla Kassaneidillä ollut minkäänlaista motivaatiota tehdä työtään. Ikävintä oli se, ettei hän edes viitsinyt peitellä sitä.
maanantai, 9. tammikuu 2006
Tapaus 5
Uusi vuosi ja vanhempi tapaus kesältä 2005, Formverk
Myönnän. Minä, nti Virtanen, olen lyönyt laimin blogiani. Viime merkinnästä on jo kuukausi aikaa, mutta siihen löytyy omat syynsä. Opiskelut veivät kaiken aikani - esseitä, ryhmätöitä, ryhmätöiden esittelyitä, välitenttejä, tenttejä. Noin kuukauden ajan kuljin kodin ja koulun välillä, ja sosiaalinen elämäni rajoittui opiskelukavereihin ja herra Virtaseen. Näistä syistä johtuen en käynyt juurikaan missään, joten mitään raportoitavaakaan ei syntynyt. Ihan eristyksissä en tietystikään elänyt, mutta ruokakaupoissa asioidessa kokee harvemmin mitään elämää suurempia elämyksiä, vaan palvelu on neutraalia tai ainakin tyydyttävää. Kuitenkin nyt uuden vuoden 2006 vaihduttua olen taas saanut kiinni normaalista elämästä, johon sisältyy muutakin kuin vain opiskelua, ja pyrin raportoimaan palveluiden onnistumisista tai epäkohdista aina sellaisen osuttua kohdalleni. Varokoot kaik nyrpeänaamaiset kassattaret, jotka kohdalleni osuvat!
Blogin uusi vuosi alkaakin pohtimalla pienempien ja kalliimpien putiikkien myyjien asennetta asiakkaisiin. Omat kokemukseni ovat olleet useimmiten hyvinkin negatiivisia, ja yhtenä erinomaisena esimerkkinä on Annankatu 5:ssä sijaitseva designliike Formverk. Yrityksen nettisivuilla kehotetaan ystävälliseen sävyyn: "Tervetuloa tutustumaan suomalaisen suunnittelun kärkituotteisiin!". Viime kesällä kävinkin tutustumassa yrityksen tuotteisiin, mutta tervetulleeksi en itseäni kokenut. Pitkän työpäivän jälkeen liikkeen ohi kävellessä huomasin ikkunassa lehtitelineen, joka pelastaisi asuntomme Helsingin Sanomat -tulvalta ja kaaokselta. Kävelin sisään liikkeeseen aikomuksenani ostaa lehtiteline saman tien. Ostoaikeeni kuitenkin jäivät, kun liikkeen Tympeä Naismyyjä söi tiskin takana jugurttia, eikä kiinnittänyt minuun, potentiaaliseen asiakkaaseen, mitään huomiota. Hintaa kysyessä sain lyhyen viileän vastauksen ja rahallista maksukykyäni arvioivan katseen. Lopuksi myyjä katosi jonnekin, jolloin minäkin poistuin paikalta, kuitenkin vain palatakseni seuraavana päivänä paremmin valmistautuneena.
Seuraavana päivänä kävelin Formverkiin kalliimmat merkkivaatteet päälläni ja maailmanvalloittajan ilme kasvoillani. Onnekseni paikalla oli sama Tympeä Naismyyjä, kuin edellisenä päivänä. Tympeä Naismyyjä ei kuitenkaan enää ollutkaan tympeä, vaan minut huomattuani sipsutti luokseni mairea hymy naamallaan kysellen kuinka voisi auttaa. Vahingoniloisena ilmoitin selviäväni yksinkin, ja jätin Naismyyjän palloilemaan taustalle. Katsoessani jotain tuotetta ilmestyi hän siihen selostamaan myyntipuheitaan, mutta nyt oli minun vuoroni olla tympeä, enkä kiinnittänyt myyjään mitään huomiota. Naismyyjän sipsuttaessa taustalla perässäni siirryin tiskille ja maksoin tuotteet sanomatta mitään, jonka jälkeen jätin Naismyyjän kassan taakse kummastuneen näköisenä. Ovea kohti kävellessäni tunsin kylmän katseen porautuvan selkääni, mutta suuri ja leveä hymy kiri kasvoilleni siitä huolimatta - tai oikeastaan juuri sen takia.
Miksi ylimielinen ja kylmäkiskoinen asennoituminen asiakkaisiin tuntuu olevan pienten ja kalliiden myymälöiden ongelma? Nuoret ovat näpistelijöitä, jotka eivät osta mitään, vaan hypistelevät kaikkea sotkien paikat ja normaalisti pukeutuvalla henkilöllä ei kuitenkaan ole varaa tuotteiden ostamiseen - ainakaan niiden kalliimpien, joten miksi edes vaivautua! Vain ne saavat palvelua, joilla varallisuutta myös näyttää olevan. Tällöin ruostuneet suupielet voidellaan maireita hymyjä varten, ja asiakas on palvelemisen arvoinen. Yleistäminen on typerää ja huono tapa, mutta huonon asiakaspalvelun saaminen tällaisissa myymälöissä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Toivottavasti joskus voin todeta tilanteen kääntyneen toisinpäin, ja tuntea itseni tervetulleeksi pikkuputiikeihinkin joutumatta Tympeiden Myyjien mulkoiltavaksi.
Myönnän. Minä, nti Virtanen, olen lyönyt laimin blogiani. Viime merkinnästä on jo kuukausi aikaa, mutta siihen löytyy omat syynsä. Opiskelut veivät kaiken aikani - esseitä, ryhmätöitä, ryhmätöiden esittelyitä, välitenttejä, tenttejä. Noin kuukauden ajan kuljin kodin ja koulun välillä, ja sosiaalinen elämäni rajoittui opiskelukavereihin ja herra Virtaseen. Näistä syistä johtuen en käynyt juurikaan missään, joten mitään raportoitavaakaan ei syntynyt. Ihan eristyksissä en tietystikään elänyt, mutta ruokakaupoissa asioidessa kokee harvemmin mitään elämää suurempia elämyksiä, vaan palvelu on neutraalia tai ainakin tyydyttävää. Kuitenkin nyt uuden vuoden 2006 vaihduttua olen taas saanut kiinni normaalista elämästä, johon sisältyy muutakin kuin vain opiskelua, ja pyrin raportoimaan palveluiden onnistumisista tai epäkohdista aina sellaisen osuttua kohdalleni. Varokoot kaik nyrpeänaamaiset kassattaret, jotka kohdalleni osuvat!
Blogin uusi vuosi alkaakin pohtimalla pienempien ja kalliimpien putiikkien myyjien asennetta asiakkaisiin. Omat kokemukseni ovat olleet useimmiten hyvinkin negatiivisia, ja yhtenä erinomaisena esimerkkinä on Annankatu 5:ssä sijaitseva designliike Formverk. Yrityksen nettisivuilla kehotetaan ystävälliseen sävyyn: "Tervetuloa tutustumaan suomalaisen suunnittelun kärkituotteisiin!". Viime kesällä kävinkin tutustumassa yrityksen tuotteisiin, mutta tervetulleeksi en itseäni kokenut. Pitkän työpäivän jälkeen liikkeen ohi kävellessä huomasin ikkunassa lehtitelineen, joka pelastaisi asuntomme Helsingin Sanomat -tulvalta ja kaaokselta. Kävelin sisään liikkeeseen aikomuksenani ostaa lehtiteline saman tien. Ostoaikeeni kuitenkin jäivät, kun liikkeen Tympeä Naismyyjä söi tiskin takana jugurttia, eikä kiinnittänyt minuun, potentiaaliseen asiakkaaseen, mitään huomiota. Hintaa kysyessä sain lyhyen viileän vastauksen ja rahallista maksukykyäni arvioivan katseen. Lopuksi myyjä katosi jonnekin, jolloin minäkin poistuin paikalta, kuitenkin vain palatakseni seuraavana päivänä paremmin valmistautuneena.
Seuraavana päivänä kävelin Formverkiin kalliimmat merkkivaatteet päälläni ja maailmanvalloittajan ilme kasvoillani. Onnekseni paikalla oli sama Tympeä Naismyyjä, kuin edellisenä päivänä. Tympeä Naismyyjä ei kuitenkaan enää ollutkaan tympeä, vaan minut huomattuani sipsutti luokseni mairea hymy naamallaan kysellen kuinka voisi auttaa. Vahingoniloisena ilmoitin selviäväni yksinkin, ja jätin Naismyyjän palloilemaan taustalle. Katsoessani jotain tuotetta ilmestyi hän siihen selostamaan myyntipuheitaan, mutta nyt oli minun vuoroni olla tympeä, enkä kiinnittänyt myyjään mitään huomiota. Naismyyjän sipsuttaessa taustalla perässäni siirryin tiskille ja maksoin tuotteet sanomatta mitään, jonka jälkeen jätin Naismyyjän kassan taakse kummastuneen näköisenä. Ovea kohti kävellessäni tunsin kylmän katseen porautuvan selkääni, mutta suuri ja leveä hymy kiri kasvoilleni siitä huolimatta - tai oikeastaan juuri sen takia.
Miksi ylimielinen ja kylmäkiskoinen asennoituminen asiakkaisiin tuntuu olevan pienten ja kalliiden myymälöiden ongelma? Nuoret ovat näpistelijöitä, jotka eivät osta mitään, vaan hypistelevät kaikkea sotkien paikat ja normaalisti pukeutuvalla henkilöllä ei kuitenkaan ole varaa tuotteiden ostamiseen - ainakaan niiden kalliimpien, joten miksi edes vaivautua! Vain ne saavat palvelua, joilla varallisuutta myös näyttää olevan. Tällöin ruostuneet suupielet voidellaan maireita hymyjä varten, ja asiakas on palvelemisen arvoinen. Yleistäminen on typerää ja huono tapa, mutta huonon asiakaspalvelun saaminen tällaisissa myymälöissä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Toivottavasti joskus voin todeta tilanteen kääntyneen toisinpäin, ja tuntea itseni tervetulleeksi pikkuputiikeihinkin joutumatta Tympeiden Myyjien mulkoiltavaksi.
torstai, 1. joulukuu 2005
Tapaus 4
R-Kioski Fredrikinkatu 42
Olen hyvin vakuuttunut siitä, ettei Kampin kulmilla sijaitsevan R-Kioskin Vakituinen Miesmyyjä ole kuullut puhuttavan sanasta asiakaspalvelu. Viimeksi kioskilla asioidessani palvelusta puuttui kaikki asiakaspalveluun kuuluvat peruskäsitteet: katsekontakti, minkäänlainen kontakti yleensäkin, kuten puhe ja positiivisen mielikuvan antaminen yrityksestä.
Tullessani kioskiin Miesmyyjä jutteli aikaisemman asiakkaan kanssa nauraen ja hyväntuulisena. Kun löysin etsimäni tuotteen ja laitoin sen kassalle, Miesmyyjä ei ottanut minuun minkäänlaista katsekontaktia, ei edes vilkaissut kasvojeni suuntaan. Hän ei myöskään ilmoittanut mitään summaa, vaan naama nyrpeänä näppäili hinnan koneelle ja ojensi käden kärsimättömästi odottaen maksua. Annettuani rahat en myöskään saanut mitään kiitos ja näkemiin -toivotuksia, vaan Miesmyyjä käänsi selän minulle ja jatkoi omia tärkeitä puuhastelujaan.
Kävellessäni ulos kioskista olin aivan sanattomana saamastani kohtelusta. Olen aina pohtinut, että löytyisikö tällaista ääripäätä huonosta asiakaspalvelusta ja ilman mitään ennakkovaroitusta se osui omalle kohdalleni. Myyjän onneksi minulla oli hyvä päivä takanapäin, enkä enää jonkin matkaa käveltyäni jaksanut palata kioskiin kertomaan mielipidettäni Miesmyyjän taidoista asiakaspalvelijana. Olisin varmasti suositellut hänelle osallistumista asiakaspalvelu- ja tapakoulutukseen, missä opetellaan kohteliasta käyttäytymistä ja ottamaan katsekontaktia, koska Miesmyyjän tapa kohdella minua maksavana asiakkaana oli törkeätä. Ja tuskin olen ainut kaltoinkohdeltu.
Pitäisikö myyjälle heti huomauttaa tympeästä palvelusta vai onko kioskin ala-arvoisesta asiakaspalvelusta valittaminen nipottamista? Määritteleekö ostettavan tuotteen hinta palvelun määrän ja laadun; enkö voi saada laadukasta palvelua myös euron ostoksesta, vai onko 20 € tyydyttävän asiakaspalvelun raja? Neiti Virtanen ainakin jäi rajan alapuolelle, hyvin hyvin kauas siitä.
Olen hyvin vakuuttunut siitä, ettei Kampin kulmilla sijaitsevan R-Kioskin Vakituinen Miesmyyjä ole kuullut puhuttavan sanasta asiakaspalvelu. Viimeksi kioskilla asioidessani palvelusta puuttui kaikki asiakaspalveluun kuuluvat peruskäsitteet: katsekontakti, minkäänlainen kontakti yleensäkin, kuten puhe ja positiivisen mielikuvan antaminen yrityksestä.
Tullessani kioskiin Miesmyyjä jutteli aikaisemman asiakkaan kanssa nauraen ja hyväntuulisena. Kun löysin etsimäni tuotteen ja laitoin sen kassalle, Miesmyyjä ei ottanut minuun minkäänlaista katsekontaktia, ei edes vilkaissut kasvojeni suuntaan. Hän ei myöskään ilmoittanut mitään summaa, vaan naama nyrpeänä näppäili hinnan koneelle ja ojensi käden kärsimättömästi odottaen maksua. Annettuani rahat en myöskään saanut mitään kiitos ja näkemiin -toivotuksia, vaan Miesmyyjä käänsi selän minulle ja jatkoi omia tärkeitä puuhastelujaan.
Kävellessäni ulos kioskista olin aivan sanattomana saamastani kohtelusta. Olen aina pohtinut, että löytyisikö tällaista ääripäätä huonosta asiakaspalvelusta ja ilman mitään ennakkovaroitusta se osui omalle kohdalleni. Myyjän onneksi minulla oli hyvä päivä takanapäin, enkä enää jonkin matkaa käveltyäni jaksanut palata kioskiin kertomaan mielipidettäni Miesmyyjän taidoista asiakaspalvelijana. Olisin varmasti suositellut hänelle osallistumista asiakaspalvelu- ja tapakoulutukseen, missä opetellaan kohteliasta käyttäytymistä ja ottamaan katsekontaktia, koska Miesmyyjän tapa kohdella minua maksavana asiakkaana oli törkeätä. Ja tuskin olen ainut kaltoinkohdeltu.
Pitäisikö myyjälle heti huomauttaa tympeästä palvelusta vai onko kioskin ala-arvoisesta asiakaspalvelusta valittaminen nipottamista? Määritteleekö ostettavan tuotteen hinta palvelun määrän ja laadun; enkö voi saada laadukasta palvelua myös euron ostoksesta, vai onko 20 € tyydyttävän asiakaspalvelun raja? Neiti Virtanen ainakin jäi rajan alapuolelle, hyvin hyvin kauas siitä.
