Uusi vuosi ja vanhempi tapaus kesältä 2005, Formverk

 Myönnän. Minä, nti Virtanen, olen lyönyt laimin blogiani. Viime merkinnästä on jo kuukausi aikaa, mutta siihen löytyy omat syynsä. Opiskelut veivät kaiken aikani - esseitä, ryhmätöitä, ryhmätöiden esittelyitä, välitenttejä, tenttejä. Noin kuukauden ajan kuljin kodin ja koulun välillä, ja sosiaalinen elämäni rajoittui opiskelukavereihin ja herra Virtaseen. Näistä syistä johtuen en käynyt juurikaan missään, joten mitään raportoitavaakaan ei syntynyt. Ihan eristyksissä en tietystikään elänyt, mutta ruokakaupoissa asioidessa kokee harvemmin mitään elämää suurempia elämyksiä, vaan palvelu on neutraalia tai ainakin tyydyttävää. Kuitenkin nyt uuden vuoden 2006 vaihduttua olen taas saanut kiinni normaalista elämästä, johon sisältyy muutakin kuin vain opiskelua, ja pyrin raportoimaan palveluiden onnistumisista tai epäkohdista aina sellaisen osuttua kohdalleni. Varokoot kaik nyrpeänaamaiset kassattaret, jotka kohdalleni osuvat!

Blogin uusi vuosi alkaakin pohtimalla pienempien ja kalliimpien putiikkien myyjien asennetta asiakkaisiin. Omat kokemukseni ovat olleet useimmiten hyvinkin negatiivisia, ja yhtenä erinomaisena esimerkkinä on Annankatu 5:ssä sijaitseva designliike Formverk. Yrityksen nettisivuilla kehotetaan ystävälliseen sävyyn: "Tervetuloa tutustumaan suomalaisen suunnittelun kärkituotteisiin!". Viime kesällä kävinkin tutustumassa yrityksen tuotteisiin, mutta tervetulleeksi en itseäni kokenut. Pitkän työpäivän jälkeen liikkeen ohi kävellessä huomasin ikkunassa lehtitelineen, joka pelastaisi asuntomme Helsingin Sanomat -tulvalta ja kaaokselta. Kävelin sisään liikkeeseen aikomuksenani ostaa lehtiteline saman tien. Ostoaikeeni kuitenkin jäivät, kun liikkeen Tympeä Naismyyjä söi tiskin takana jugurttia, eikä kiinnittänyt minuun, potentiaaliseen asiakkaaseen, mitään huomiota. Hintaa kysyessä sain lyhyen viileän vastauksen ja rahallista maksukykyäni arvioivan katseen. Lopuksi myyjä katosi jonnekin, jolloin minäkin poistuin paikalta, kuitenkin vain palatakseni seuraavana päivänä paremmin valmistautuneena.

Seuraavana päivänä kävelin Formverkiin kalliimmat merkkivaatteet päälläni ja maailmanvalloittajan ilme kasvoillani. Onnekseni paikalla oli sama Tympeä Naismyyjä, kuin edellisenä päivänä. Tympeä Naismyyjä ei kuitenkaan enää ollutkaan tympeä, vaan minut huomattuani sipsutti luokseni mairea hymy naamallaan kysellen kuinka voisi auttaa. Vahingoniloisena ilmoitin selviäväni yksinkin, ja jätin Naismyyjän palloilemaan taustalle. Katsoessani jotain tuotetta ilmestyi hän siihen selostamaan myyntipuheitaan, mutta nyt oli minun vuoroni olla tympeä, enkä kiinnittänyt myyjään mitään huomiota. Naismyyjän sipsuttaessa taustalla perässäni siirryin tiskille ja maksoin tuotteet sanomatta mitään, jonka jälkeen jätin Naismyyjän kassan taakse kummastuneen näköisenä. Ovea kohti kävellessäni tunsin kylmän katseen porautuvan selkääni, mutta suuri ja leveä hymy kiri kasvoilleni siitä huolimatta - tai oikeastaan juuri sen takia.

Miksi ylimielinen ja kylmäkiskoinen asennoituminen asiakkaisiin tuntuu olevan pienten ja kalliiden myymälöiden ongelma? Nuoret ovat näpistelijöitä, jotka eivät osta mitään, vaan hypistelevät kaikkea sotkien paikat ja normaalisti pukeutuvalla henkilöllä ei kuitenkaan ole varaa tuotteiden ostamiseen - ainakaan niiden kalliimpien, joten miksi edes vaivautua! Vain ne saavat palvelua, joilla varallisuutta myös näyttää olevan. Tällöin ruostuneet suupielet voidellaan maireita hymyjä varten, ja asiakas on palvelemisen arvoinen. Yleistäminen on typerää ja huono tapa, mutta huonon asiakaspalvelun saaminen tällaisissa myymälöissä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Toivottavasti joskus voin todeta tilanteen kääntyneen toisinpäin, ja tuntea itseni tervetulleeksi pikkuputiikeihinkin joutumatta Tympeiden Myyjien mulkoiltavaksi.